RSS

Terminator Salvationista uutta materiaalia + tietoa

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 28/04/2009

Kesän odotetuimmasta elokuvasta, Terminator Salvationista, on julkaistu kolme uutta tv-spottia. Näet ne alla samaan videoon kasattuna.

Varietyllä on tietää, että Arnold Schwarzeneggerin esiityminen TS:ssä on varmaa. Viime viikolla hän itse kertoi sanoneensa tekijöille, ettei hänellä ole aikaa sen tekemiseen. Samalla hän oli ehdottanut digitaalista keinoa. Näillä näkymin tehostenikkarit ovat onnistumassa siinä.

Cinema Blendillä on puolestaan hieman huonompia uutisia: Salvation saa sen mukaan 13 vuoden ikärajan, mikä voi toki tarkoittaa hieman kaunnisteltua väkivaltaa ja toimintaa.

Lähteet: Youtube, Variety, Cinema Blend

Cronenbergin Videodromesta remake

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 28/04/2009

David Cronenbergin vuonna 1983 ilmestyneestä trilleristä, Videodrome, ollaan tekemässä uudelleenfilmatisointia Varietyn mukaan. Projektin takana on Universal Pictures. Käsikirjoituksen kynäilee Ehren Kruger, joka myös tuottaa remaken yhdessä Daniel Bobkerin kanssa.

Alkuperäinen elokuva kertoi James Woodsista Civic TV Channel 83:n pomona, joka loi Videorome-ohjelman. Tämä esitteli kidutusta ja murhia, jotka kiinnittivät katsojan huomion. Uudelleenfilmatisointi modernisoi idean, hyödyntää nano-teknologiaa ja on suuren skaalan sci-fi-spektaakkeli. Cronenbergillä ei ole remakessa vielä minkäänlaista roolia.

Lähde: Variety

Alien syntyy uudelleen?

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 28/04/2009

Nyt, kun Robert Rodriguez värkkää Predatorin uudelleensyntymistä, on tuotantoyhtiö 20th Century Fox ottanut puheeksi toisen suuren saagan - - uudelleensynnyttämisen. Studion pomo Tom Rothman kertoi, että tällä hetkellä sulattelee asiaa. Jos saa jatko-osan, esiosan tai minkälaisen uudelleensyntymisen tahansa, tapahtuu se tämän mukaan vain ja ainoastaan Ridley Scottin mukana ollessa.

Lähde: /Film

Bale mukana kolmannessa Batmanissa

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 28/04/2009

Christian Balen mahdollisesti tähdittämästä ja Christopher Nolanin mahdollisesti ohjaamasta kolmannesta Batmanista on puhuttu tovi. Tällä hetkellä Nolan puuhastelee sci-fi-elokuva Inceptionin parissa, joten trilogian päättävää loppuhuipennusta ei saada ihan lähiaikoina. Bale kuitenkin kommentoi projektia seuraavasti:

Pitäisin siitä, jos ihmiset sanoisivat, ettemme saa ikinä tehdyksi hyvää kolmatta elokuvaa. Sanoisin, että ok, tehdään kolmas leffa, ja osoitetaan heidän väite vääräksi. Mutta tämä on toki vain minun näkemys. Itse asiassa minun on pakko tehdä se! Minulla on sopimus siitä! Chrisillä ei ole. Niinpä olisin hajalla, jos hän ei haluaisikaan tehdä sitä.

Lähde: ComingSoon.net

Million Dollar Baby

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 26/04/2009

Alkuperäinen nimi: Million Dollar Baby
Ohjaus:
Käsikirjoitus: F.X. Toole (tarinat), (käsikirjoitus)
Pääosissa: , ,
Tuotantovuosi: 2004
Tuotantomaat: USA
Genre: ,
Kesto: 132 min
IMDb

Köyhästä perheestä kotoisin olevalla Maggie Fitzgeraldilla () on unelma: hän haluaa nyrkkeilyn mestariksi. Pikkukahvilan tarjoilijana toimivan Maggien ainoan intohimo on nyrkkeily. Ilman sitä hänellä ei olisi mitään, kun perhekin on hylännyt hänet. Maggie toivoo kovasti saavansa jo eläkkeellä olevan, mutta yhä äärimmäisen ammattitaitoisen Frankie Dunnin () valmentajakseen ja onnistuukin siinä Frankien nyrkkeilysalin huoltajan Eddie Scrapin () pienellä avustuksella. Tie huipulle on kuitenkin pitkä.

Million Dollar Babyn nähneenä on helppo ymmärtää, miksi se voitti aikoinaan neljä Oscar-palkintoa. Tämä täyttää kaikki Oscar-standardit olemalla perinteinen draamaelokuva ilman provosointia, nyyhkyilyä tai syvää sanomaa. Tarinankerronta on huippuluokkaa, josta kiittäminen on ehdottomasti vanhaa konkaria Clint Eastwoodia. Hänellä tuntuu olevan taikakosketus jokaiseen draamaan, vaikka se olisi kuinka tavallista.

million-dollar-baby_1

Clint ei erikoisemmin luota tunteisiin, vaan siltä puolelta Million Dollar Baby on ehkä jopa hieman koleakin. Tämä voi toisaalta olla tarkoituksenhakuistakin, kun kyseessä on kuitenkin nyrkkeilyelokuva, joka yrittää tuoda nyrkkeilymaailman arvaamattomuuden esiin. Tästä huolimatta Clint on luonut elokuvastaan hyvin harmonisen kokonaisuuden, jossa kaikki tuntuu olevan loistavasti tasapainossa.

Vaikka Million Dollar Baby muutamia teemoja - muun muassa isä-tytär -suhteen ongelmat ja unelman eteen uhrautuminen - sekä moraalia käsitteleekin, jäävät ne kuitenkin sivuosaan. Teemat käsitellään kieltämättä hieman kevyesti ja nopeastikin, mutta se ei haittaa, sillä tarina ja hahmot ovat pääosassa. Million Dollar Baby ei myöskään selitä tai perustele muutamaa asiaa, mutta siitä huolimatta se ei sorru aliarvioimaan katsojaansa.

million-dollar-baby_2

Hahmot ovat tarinan ohella tärkein elementti tässä elokuvassa. Ne ovat kiinnostavia ja inhimillisiä, ja jos niihin pystyy muodostamaan suhteen, Million Dollar Baby suorastaan lentää. Oscarin tästä elokuvasta ansaitusti voittanut on roolissaan hyvä tuoden hahmostaan esille niin epävarmuuden kuin intouden ja yrittämisen haluisuudenkin. Clint on myös hyvä vanhana, jääräpäisenä, mutta silti hyväsydämisenä valmentajana. Morgan Freemankin voitti Oscarin, enkä ihmettele miksi, sillä hän on onnistunut tuomaan rooliinsa todellista elämänkokemusta. Kaiken lisäksi Clintin ja Morganin välinen kyyninen kemiakin toimii loistavasti.

Million Dollar Baby pelaa toki varman päälle, minkä seurauksena se sisältää myös tietyt kliseet. Nämä pienet puutteet ovat kuitenkin niin toisarvoisia, etteivät ne onnistu häiritsemään katselukokemusta oikeastaan ollenkaan. Elokuvaa on ollut tekemässä niin laadukas tekijäkaarti, että se on onnistunut kääntämään kliseetkin elokuvan hyväksi. Parasta antia, mitä Million Dollar Baby tarjoaa, on monista Eastwoodin draamoista tuttu elämästä kertominen. Tämä elokuva ei pyri taivaallisuuteen, vaan tyytyy arkiseen, konstailemattomaan, julmaan ja todelliseen, mutta silti lämpimään ja koskettavaan elämänkuvaukseen.

million-dollar-baby_3

Million Dollar Baby on kaikilta osiltaan hiottu ja harmoninen teos. Tom Sternin hillitty kuvaus tukee tunnelmaa ja arkista tyyliä hienosti. Yhtenäisen paketin kruunaa Eastwoodin itsensä säveltämät soinnut, joita käytetään varsin vähän ja harkitusti, mutta silti kokonaisuuden kannalta yllättävän merkittävästi.

Kaiken kaikkiaan Million Dollar Baby on hieno . Se on toki varman päälle laskevaa ja perinteistä Oscar-kamaa, mutta sitä se on parhaimmillaan. Teemat ovat sivuseikkoja, ja kliseetkin jäävät unholaan, sillä tarina on mielenkiintoinen. Hahmot ja niiden kohtalot kiinnostavat, mistä kiittämistä on Paul Haggisin käsikirjoituksen ohella myös loistavia roolisuorituksia. Tarinankerronta toimii upeasti ja tyyliäkin on. Maagisen kosketuksen omaavan Eastwoodin Million Dollar Baby ei toki ole täydellinen mestariteos, mutta loistava elokuva silti.

Pisteet: 4.5