RSS

Arska uuteen Predatoriin?

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 05/06/2009

on tekemässä uutta versiota Predatorista. Näillä näkymin hän olisi kysynyt myös alkuperäistä Saalistajaa tähdittänyttä Arnold Schwarzeneggeria mukaan leffaan. Kalifornian kuvernööri on kuitenkin kiireinen eikä ole vastannut Rodriguezin kutsuun. Ongelmana on se, että Predatorsin kuvaukset ovat alkamassa. Arskan pitäisi siis ottaa yhteyttä tähän.

Rodriguez on jopa kirjoittanut roolin Schwarzeneggeria varten. Kyseessä ei ole päärooli, mutta kuitenkin sellainen rooli, jonka kuvaamiseen menee muutama päivä. Rodriguez ei myöskään näe Predatorsia remakena, vaan pikemminkin jatko-osana alkuperäisille.

———-

Ja sitten vähän ohi aiheen. Schwarzeneggerin comeback elokuvien pariin muutaman vuoden tauon jälkeen tapahtui Terminator Salvationissa, tai suomeksi - Pelastuksessa - tosin digitaalisena. Alla on hiljakkoin julkaistu TS:n uusi tv-spotti, jossa nähdään itse Iso-Arskakin.

Lähde: MovieWeb, YouTube

Commandosta remake?

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 05/06/2009

Arnold Schwarzeneggerin tähdittämästä pöhköstä 80-luvun toimintaelokuvasta ollaan huhun mukaan tekemässä uudelleenfilmatisointia. Kyseessä on, mikäpä muukaan kuin, vuonna 1985 ilmestynyt Commando. -hullutus sen kuin kasvaa Hollywoodissa. Pistää mietittämään, mistä Commandon remakelle löydetään sisältöä, kun sitä ei alkuperäisessäkään kovin paljoa ole. Jo adrenaliinin ja testosteronin virittäminen mukaan tulee olemaan suuri haaste.

Lähde: Joblo.com

Läjä Terminator Salvation -videoita + muuta

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 09/05/2009

Eilen Terminator Salvationista julkaistiin pidennetty, neljäminuuttinen, traileri, mutta tänään julki tuli vielä suurempi läjä materiaalia. Warner Bros. nimittäin julkaisi peräti kymmenen videoklippiä, jotka antavat jo selvästi parempaa osviittaa elokuvasta. Näet ne alempana.

Muuta:

Videot:

What Are You Doing Here?

Abort the Attack

Come with Me If You Want to Live

You Are the Resistance

Come with Me to My Base

Whatever You Need

You Will Not Kill Me

I Know He’s Not the Enemy

The Only Hope You Have

I Am John Connor

Lähteet: MovieWeb, /Film, Collider.com, BBC

Terminator Salvationista uutta materiaalia + tietoa

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 28/04/2009

Kesän odotetuimmasta elokuvasta, Terminator Salvationista, on julkaistu kolme uutta tv-spottia. Näet ne alla samaan videoon kasattuna.

Varietyllä on tietää, että Arnold Schwarzeneggerin esiityminen TS:ssä on varmaa. Viime viikolla hän itse kertoi sanoneensa tekijöille, ettei hänellä ole aikaa sen tekemiseen. Samalla hän oli ehdottanut digitaalista keinoa. Näillä näkymin tehostenikkarit ovat onnistumassa siinä.

Cinema Blendillä on puolestaan hieman huonompia uutisia: saa sen mukaan 13 vuoden ikärajan, mikä voi toki tarkoittaa hieman kaunnisteltua väkivaltaa ja toimintaa.

Lähteet: Youtube, Variety, Cinema Blend

Schwarzenegger halukas palaamaan näyttelemisen pariin

Kommentoi | Kirjoittanut Maszá | 22/04/2009

cameo-roolista Terminator Salvationista on huhuttu ja huhuttu, eikä siihen nytkään saada minkäänlaista varmistusta. Arska on kuitenkin paljastanut, millä tavalla hänet mahdollisesti nähdään elokuvassa: “Tein heti alussa selväksi, ettei minulla ole aikaa tehdä elokuvaa. Sanoin, että olen kuitenkin valmis olemaan mukana, jos he saavat tekniikan pelaamaan, ja juuri nyt he kehittelevät sitä.

Ensimmäistä kertaa Schwarzenegger kertoi kuvernöörin pestissään olevansa kiinnostunut paluusta näyttelemisen pariin: “Olisi kuulia jatkaa saagan parissa. Voisin lähteä mukaan ja jatkaa näyttelemistä, kun on olen hoitanut hommani täällä.

Lähde: TotalFilm.com