Filminurkka

Eastwoodin Mandela-elokuvan ensi-ilta julki

Clint Eastwoodin seuraava elokuva, Nelson Mandela -elämäkerta, näkee päivänvalonsa Amerikassa joulukuussa, tarkemmin sanottuna 11. päivä kyseistä kuuta. Alunperin se kulki nimellä The Human Factor, mutta nyt sitä kutsutaan nimellä Invictus. Morgan Freeman nähdään itse Mandelana, ja mukana elokuvassa on myös Matt Damon. Suomen ensi-iltapäivästä ei ole vielä tietoa.

Lähde: Variety

Million Dollar Baby

Alkuperäinen nimi: Million Dollar Baby
Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: F.X. Toole (tarinat), Paul Haggis (käsikirjoitus)
Pääosissa: Hilary Swank, Clint Eastwood, Morgan Freeman
Tuotantovuosi: 2004
Tuotantomaat: USA
Genre: Draama, Urheilu
Kesto: 132 min
IMDb

Köyhästä perheestä kotoisin olevalla Maggie Fitzgeraldilla (Hilary Swank) on unelma: hän haluaa nyrkkeilyn mestariksi. Pikkukahvilan tarjoilijana toimivan Maggien ainoan intohimo on nyrkkeily. Ilman sitä hänellä ei olisi mitään, kun perhekin on hylännyt hänet. Maggie toivoo kovasti saavansa jo eläkkeellä olevan, mutta yhä äärimmäisen ammattitaitoisen Frankie Dunnin (Clint Eastwood) valmentajakseen ja onnistuukin siinä Frankien nyrkkeilysalin huoltajan Eddie Scrapin (Morgan Freeman) pienellä avustuksella. Tie huipulle on kuitenkin pitkä.

Million Dollar Babyn nähneenä on helppo ymmärtää, miksi se voitti aikoinaan neljä Oscar-palkintoa. Tämä täyttää kaikki Oscar-standardit olemalla perinteinen draamaelokuva ilman provosointia, nyyhkyilyä tai syvää sanomaa. Tarinankerronta on huippuluokkaa, josta kiittäminen on ehdottomasti vanhaa konkaria Clint Eastwoodia. Hänellä tuntuu olevan taikakosketus jokaiseen draamaan, vaikka se olisi kuinka tavallista.

Clint ei erikoisemmin luota tunteisiin, vaan siltä puolelta Million Dollar Baby on ehkä jopa hieman koleakin. Tämä voi toisaalta olla tarkoituksenhakuistakin, kun kyseessä on kuitenkin nyrkkeilyelokuva, joka yrittää tuoda nyrkkeilymaailman arvaamattomuuden esiin. Tästä huolimatta Clint on luonut elokuvastaan hyvin harmonisen kokonaisuuden, jossa kaikki tuntuu olevan loistavasti tasapainossa.

Vaikka Million Dollar Baby muutamia teemoja - muun muassa isä-tytär -suhteen ongelmat ja unelman eteen uhrautuminen - sekä moraalia käsitteleekin, jäävät ne kuitenkin sivuosaan. Teemat käsitellään kieltämättä hieman kevyesti ja nopeastikin, mutta se ei haittaa, sillä tarina ja hahmot ovat pääosassa. Million Dollar Baby ei myöskään selitä tai perustele muutamaa asiaa, mutta siitä huolimatta se ei sorru aliarvioimaan katsojaansa.

Hahmot ovat tarinan ohella tärkein elementti tässä elokuvassa. Ne ovat kiinnostavia ja inhimillisiä, ja jos niihin pystyy muodostamaan suhteen, Million Dollar Baby suorastaan lentää. Oscarin tästä elokuvasta ansaitusti voittanut Hilary Swank on roolissaan hyvä tuoden hahmostaan esille niin epävarmuuden kuin intouden ja yrittämisen haluisuudenkin. Clint on myös hyvä vanhana, jääräpäisenä, mutta silti hyväsydämisenä valmentajana. Morgan Freemankin voitti Oscarin, enkä ihmettele miksi, sillä hän on onnistunut tuomaan rooliinsa todellista elämänkokemusta. Kaiken lisäksi Clintin ja Morganin välinen kyyninen kemiakin toimii loistavasti.

Million Dollar Baby pelaa toki varman päälle, minkä seurauksena se sisältää myös tietyt kliseet. Nämä pienet puutteet ovat kuitenkin niin toisarvoisia, etteivät ne onnistu häiritsemään katselukokemusta oikeastaan ollenkaan. Elokuvaa on ollut tekemässä niin laadukas tekijäkaarti, että se on onnistunut kääntämään kliseetkin elokuvan hyväksi. Parasta antia, mitä Million Dollar Baby tarjoaa, on monista Eastwoodin draamoista tuttu elämästä kertominen. Tämä elokuva ei pyri taivaallisuuteen, vaan tyytyy arkiseen, konstailemattomaan, julmaan ja todelliseen, mutta silti lämpimään ja koskettavaan elämänkuvaukseen.

Million Dollar Baby on kaikilta osiltaan hiottu ja harmoninen teos. Tom Sternin hillitty kuvaus tukee tunnelmaa ja arkista tyyliä hienosti. Yhtenäisen paketin kruunaa Eastwoodin itsensä säveltämät soinnut, joita käytetään varsin vähän ja harkitusti, mutta silti kokonaisuuden kannalta yllättävän merkittävästi.

Kaiken kaikkiaan Million Dollar Baby on hieno draama. Se on toki varman päälle laskevaa ja perinteistä Oscar-kamaa, mutta sitä se on parhaimmillaan. Teemat ovat sivuseikkoja, ja kliseetkin jäävät unholaan, sillä tarina on mielenkiintoinen. Hahmot ja niiden kohtalot kiinnostavat, mistä kiittämistä on Paul Haggisin käsikirjoituksen ohella myös loistavia roolisuorituksia. Tarinankerronta toimii upeasti ja tyyliäkin on. Maagisen kosketuksen omaavan Eastwoodin Million Dollar Baby ei toki ole täydellinen mestariteos, mutta loistava elokuva silti.

Pisteet: 4.5

Wanted

Alkuperäinen nimi: Wanted
Ohjaus: Timur Bekmambetov
Käsikirjoitus: Michael Brandt, Derek Haas ja Chris Morgan (käsikirjoitus); Mark Millar ja J.G. Jones (sarjakuva)
Pääosissa: James McAvoy, Morgan Freeman, Angelina Jolie, Thomas Kretschmann, Common
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaat: USA, Saksa
Genre: Toiminta, Trilleri
Kesto: 110 min
IMDb

Wesley Gibson (James McAvoy) on toimistotyöläinen, joka kärsii pahasta stressistä. Käydessään kaupassa hänelle tullaan kertomaan, että hänet aikoinaan hylännyt isä on tapettu. Wesleylle kerrotaan hänellä olevan samanlaisia fyysisiä kykyjä kuin isällään. Sloanin (Morgan Freeman) vetämä Fraternity-salaseura saa Wesleyn puolelleen jahtaamaan tämän isän tappanutta ja puolta vaihtanutta Crossia (Thomas Kretschmann). Se kuitenkin vaatii kovaa koulutusta.

Wanted on pomminvarmaa viihdettä, jos tykkää aggressiivisesta toimintamätöstä. Tylsää ei ole missään vaiheessa, ja idean typeryys sekä muutamien kohtauksien komiikka saa myös muutamat naurut aikaiseksi. Suurin puute kuitenkin löytyy juonesta, joka on mennyt överiksi pahemman kerran.

Viime aikoina markkinoille on pulahtanut samantyylisiä, aivottomia actionpätkiä, kuten Shoot ’Em Up ja Hitman. Ensimmäisen kyseisestä parivaljakosta nähneenä voin sanoa, ettei Wanted pääse lähellekään sitä. Shoot ’Em Upkin omaa aivan älyttömän tarinan, mutta se on sentään tyylikkäästi yliampuva toisin kuin tämä Wanted.

Vertailua näiden kahden elokuvan kohdalla on toki aivan turha harrastaa - ovathan ne kaksi aivan erilaista pätkää - mutta siinä, missä Shoot ’Em Up on raikas poikkeus amerikkalaisten mättöelokuvien saralla, noudattelee Wanted lähinnä perinteisiä kaavoja. Kuvamaailma ei tarjoa mitään uutta, ja suurin osa jenkkikliseistäkin on mukana. Hämmentävää on myös se, kuinka mitäänsanomatonta jälkeä Simpsons-säveltäjä Danny Elfman on saanut aikaiseksi soundtrackin saralla.

Näyttelijöiden niskoille ongelmia ei voi laittaa, sillä James McAvoy, Morgan Freeman ja Thomas Kretschmann ovat yllättäen jopa varsin mukavassa vireessä. Syyllisiä voi hakea muusta tekijäkaartista. Jälleen kerran on sarjakuvan pohjalta luotu pelkästään tyhjänpäiväinen, suuriin rahallisiin voittoihin pyrkivä ja pinnallisen nätti toimintaleffa, josta on aito tyylikkyys kaukana.

Hahmot ja ammuskelu ovat kyllä epärealistisuudessaan ja yliampuvuudessaan sarjakuvamaisia, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Minun on toki paha vertailla tätä ja sarjakuvaa keskenään, koska en ole sarjakuvaa lukenut. Se on kuitenkin tosiasia, ettei Wantedia katsoessa tule edes mieleen, että se on tehty sellaisen pohjalta, jos asiaa ei etukäteen tiedä. Toisaalta, mitä väliä sillä on katsojan kannalta. Pelkkää viihdettähän tämä vain on - ei yhtään enempää tai vähempää.

Toiminnan ystäville Wanted on tosiaan taattua laatua. Turpaan tulee, autoilla tehdään mitä ihmeellisimpiä liikkeitä, ammutaan kierteisiä, ja luodit tappelevat keskenään. Adrenaliinia tästä leffasta ei puutu, niin kuin ei puutu päähenkilö Westleyltäkään. Hauskaakin on. Jos haluat heittää aivot narikkaan ja yksinkertaisesti nauttia järjettömästä menosta, katso ihmeessä. Erikoisempaa tyyliä on kuitenkin turha odottaa.

Pisteet: 2.5

Yön ritari

Alkuperäinen nimi: The Dark Knight
Ohjaus: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Jonathan Nolan (käsikirjoitus), Christopher Nolan (käsikirjoitus ja tarina), David S. Goyer (tarina), Bob Kane (hahmot)
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Maggie Gyllenhaal, Michael Caine, Gary Oldman, Morgan Freeman
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaat: USA
Genre: Toiminta, Trilleri
Kesto: 152 min
IMDb

Gotham City voi paremmin, mutta turvallisuuden tunne on murrettavissa ehkä helpommin kuin kukaan osaa odottaakaan. Batman (Christian Bale) taistelee yhdessä rikospoliisi Jim Gordonin (Gary Oldman) sekä piirisyyttäjä Harvey Dentin (Aaron Eckhart) kanssa mafiaa vastaan ja aikoo tuhota sen kokonaan. Suunnitelmiin tulee kuitenkin muutos, kun mystinen ja julma, klovnin näköinen Jokeri (Heath Ledger) ottaa vallan rikollisuuden markkinoilla.

Christopher Nolan yhdessä muun käsikirjoittajatiimin kanssa on jälleen tehnyt häkellyttävää työtä. Siinä, missä Batman Begins oli jo loistava ja moderni Batman, pistää Yön ritari vieläkin paremmaksi. Tässä on ihan oikeasti ainesta nykypäivän Terminator kakkoseksi, ja se on paljon sanottu se. Yön ritarin tarinaa ei voi tietenkään pitää esimerkiksi Kummisedän tasoisena eepoksena, mutta täytyy muistaa, että nyt puhutaan sentään aivan eri genrejen elokuvista.

Yön ritaria voi kuitenkin surutta pitää nykypäivän toimintaleffojen Kummisetänä, niin vahva ja ruudikas paketti se on. Siinä, missä Batman Begins kärsi lievästä sekavuudesta ja juonen rakoilusta, ovat nämä ongelmat menneen talven lumia tämän elokuvan kohdalla. Christopher Nolanin ohjaus on vankkumatonta, vahvaa ja todella tasapainoista. On hyvin vaikeaa kuvailla sanoin sitä, millaista miehen ohjaus itse asiassa on. Se on kuin voima, jolle ihminen ei voi mitään.

Yön ritarin kerronnallisesta erinomaisuudesta kertoo myös se, että tämä on kauttaaltaan erittäin viihdyttävää katsottavaa. Kestoa on kaksi ja puoli tuntia, mutta yksikään kohta ei ole pitkäveteinen. Katsoja seuraa tätä megaseikkailua lähes lumoutuneena. Rohkeutta ja uskallusta löytyy, sillä loppua kohden koneen kierrokset sen kuin kasvavat.

Batman-elokuvien kaltaiset actionpätkät eivät toki olisi mitään ilman oivaa ja vahvaa vihollista. Vaikka Jokeri ei fyysisyydessä Batmanille pärjääkään, on hän silti äärettömän vaikea pahis voitettavaksi. Batmanin ja Jokerin taistelukohtauksia seuratessa tuntuu kuin jälkimmäinen olisi jatkuvasti edellä ja tietäisi koko ajan, mitä toinen tekee. Häikäilemättömän tästä klovnin näköisestä miehestä tekee myös se, ettei tällä ole minkäänlaista moraalia. Jokeri on ultimatesadisti, joka ei edes kärsi itseensä kohdistuvasta kivusta - päinvastoin, hän suorastaan nauttii siitä.

Vihollista, jonka motiivi tehdä tuhoa ei liity mammonan saalistamiseen vaan mielihyvän tuottamiseen itselleen, vaaditaan tulkitsemaan muuntautumiskykyinen näyttelijä. Mielestäni Heath Ledger on paremmin kuin mies paikallaan. Hänen suorituksensa on aivan uskomattoman raivoisa, luonteva ja eläytyvä - ihan kuin hän olisi kotonaan. Silti Yön ritarin tekijäkaarti on onnistunut tasapainottamaan hahmot niin, että Batman on se numero yksi. Christian Bale tuo varsin mukavasti syvyyttä tähän ritarin hahmoon, ja Aaron Eckhartkin osoittaa olevansa muuntautumiskykyinen näyttelijä.

On tietenkin sanomattakin selvää, että Yön ritari sisältää loistavat erikoistehosteet. Tämänkaltaisten rahalinkojen kohdalla ei ole varaa pihtailla, ja se näkyy. Yön ritarin Gotham City on huomattavasti lähempänä todellista verrattuna Batman Beginsin samaiseen. Siinä, missä tämän elokuvan kadut näyttävät suhteellisen tavallisilta, lähenteli Batman Beginsin synkkyys ja teknisyys jo fantasiaa. Yön ritari esittää maailman synkkänä ja teknisen steriilinä paikkana, jossa ihmiset pelkäävät niin kovin, että ovat valmiita vaikka tuhoamaan suojelijansa.

Toimintaa on tarjolla juuri sopivasti, mutta Yön ritari tarjoaa myös paljon muuta. Genrestään ja aiheestaan huolimatta tämä ei ole ollenkaan niin simppeli leffa kuin saattaisi olettaa. Sankaruus otetaan hyvin esille tässä teoksessa: et voi olla sankari, jos sinulla ei ole kasvoja. Onko edes olemassa sankarillisuutta? Jos on, millainen on todellinen sankari? Bruce Wayne päätyy lopputulokseen, ettei Batman täytä näitä ”oikean” sankarin ehtoja - hän on lainsuojaton.

On kuitenkin syytä todeta tämän kaiken hehkutuksen jälkeen, että Yön ritarissa on myös omat pikku vikansa. Musiikki on hyvää ja sopii elokuvaan loistavasti, mutta sellaista paremmin mieleen jäävää pääteemaa olisin kaivannut. Ei sillä, soundtrack tuo tarpeen mukaan runsaasti lisäpotkua jännittäviin kohtauksiin. Myös se harmitti, että Jokeri jäi kaikesta huolimatta hieman pinnalliseksi hahmoksi. Tämä on tosin vain pieni kauneusvirhe, mutta hänen salaisia kansioita olisi kenties voinut avata hieman enemmänkin.

Yön ritari on kaiken hypetyksensä ansainnut. Se on sekä viihteen että taiteen alalla loistava teos, jollaisia on nykyisin vaikea löytää toimintaleffojen saralla. Käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijäsuoritukset, tehosteet ja toimintakohtaukset ovat loistavia, mutta mikä parasta, Yön ritari tarjoaa myös syvällisempää sanottavaa, kuten sankaruuden pohdintaa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on mahtava elokuva. Heath Ledgerin menehtyminen viime vuoden alussa harmittaa, sillä tuskin tulemme enää koskaan näkemään tämänkaltaista Jokeria.

Pisteet: 4.5